Pohja:
150 g sulatettua margariinia tai voita
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl maitoa

Kuorrutus:
50 g sulatettua margariinia
4 rkl vahvaa kahvijuomaa
1 rkl kaakaojauhetta
225 g eli koko paketti tomusokeria

Pinnalle:
Kookoshiutaleita, nonparelleja, säilykemandariineja tai sulatettua valkoista suklaata

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri, lisää niihin kuivat aineet, maito ja rasvasula. Levitä taikina leivitettyyn uunivuokaan (koko noin 30 x 20 cm) ja paista 175 asteessa 20-25 minuuttia. Valmista pohjan paistuessa kuorrutus. Lisää sulaan rasvaan muut ainekset ja sekoita se tasaiseksi. Levitä kuorrutus kypsän, vielä lämpimän pohjan päälle. Koristele torttu haluamillasi koristeilla.

Vinkki:
* Kahvilla maustettu kuorrutus on aikuiseen makuun. Lapset pitävät enemmän versiosta, jossa kuorrutuksen kahvijuoma korvataan maidolla tai appelsiinimehulla.