1. Paloittele 4–5 raparperin vartta kattilaan. Lisää 1 dl sokeria.

2. Kuumenna vähitellen kiehuvaksi. Nestettä tulee raparperista riittävästi, älä lisää sitä.

3. Kuori ja paloittele reilunkokoinen omena (esim.Golden delicious). Lisää kattilaan. Lisää mausteeksi 2 tl kanelia ja 1–2 rkl sitruunamehua. Ota pois liedeltä, kun omenat ovat vähän pehmenneet ja anna jäähtyä.

4. Tee taikina. Laita kulhoon 150 g pehmeää voita tai margariinia sekä 1,5 dl sokeria. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

5. Lisää voimakkaasti vatkaten kananmuna.

6. Mittaa toiseen kulhoon 4 dl vehnäjauhoja ja sekoita joukkoon 2 tl leivinjauhetta. Pyöräytä taikinaan ja sekoita tasaiseksi, mutta älä enää vaivaa.

7. Painele taikina halkaisijaltaan 24–26 cm:n vuokaan. Jätä osa taikinasta päälle siroteltavaksi. Lisää raparperi-omenaseos piirakan täytteeksi. Jos seos on vetistä, jätä liika neste käyttämättä.

8. Ripottele loput murotaikinasta raparperiseoksen päälle.

9. Paista 200 asteessa 25–30 minuuttia. Jos reunat tummuvat liikaa, peitä paistamisen lopulla leivinpaperilla.

Tarjoa raparperipiirakan kanssa vaniljakastiketta tai -jäätelöä.