400 g hirven filettä (tai muuta hyvää osaa)
1 litra kanttarelleja
10 katajanmarjaa
2 sipulia
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl lihalientä
1 1/2 dl kuohukermaa
persiljaa
suolaa
valkopippuria

1. Kuullota ensin sienet pannulla.
2. Sen jälkeen ruskistetaan liha pannussa.
3. Lihan kanssa toimitaan kuten poronkäristyslihankin kanssa.
4. Liha otetaan pakastimesta, ja leikataan ohuiksi siivuiksi ennen kuin se on kokonaan sulanut. 5. Lisää lihaa pienissä erissä pannulle, ettei pannu jäähdy liikaa.
6. Kun liha on ruskistunut lisätään sekaan hienoksi silputtu sipuli.
7. Kun sipuli on kuullottunut.
8. Lisätään mausteet ja sienet.
9. Seuraavaksi sirotellaan vehnäjauhot päälle ja jatketaan paistamista.
10. Hetken kuluttua lisätään lihaliemi ja kerma.
11. Annetaan kiehua muutama minuutti.
12. Ennen tarjoamista sirotellaan persilja padan päälle.
13. Saman ruoan voi valmistaa myös poronlihasta.