2 kpl 400 g:n ruisperunataikinaa

Täyte:
1 dl puuroriisiä
2 1/2 dl vettä
hienonnettu kypsä muna
liraus rypsiöljyä
1 - 2 dl kypsää sientä
1 dl kypsää sipulisilppua
600 g siikafileetä
suolaa
mustapippuria

Keitä puuroriisi hiljalleen kannen alla. Keitä munaa 7 minuuttia. Hienonna se jäähtyneenä. Pehmennä sipulisilppu öljytilkassa paistinpannulla tai matalassa kattilassa ja lämmitä sipulin kanssa pakastesienihakkelus. Jos käytät tuoreita herkkusieniä, kypsennä ne sipulin kanssa. Suomusta siika ja fileoi se.

Nosta taikinalevyt yöksi sulamaan jääkaappiin. Kaulitse taikinat puolen sentin paksuisiksi laatoiksi. Siirrä taikinalaatta leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä riisit taikinalle niin, että reunoille jää sentin verran tyhjää tilaa.. Mausta riisi suolalla ja mustapippurilla. Laita siikafileet riisin päälle. Mausta myös kalat. Levitä sieniseos kalojen päälle ja mausta niitä vähän. Kostuta taikinan reunat vedellä ja levitä toinen taikinalaatta täytteen päälle. Painele haarukalla taikinat reunat yhteen. Kuvioi taikinaan eviä ja pää. Painele taikinan pintaan kuorimaveitsen kärjellä suomukuviot. Voitele piirakka vatkatulla munalla. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Jos paistos saa liikaa väriä, laske uunin lämpöä tai peitä piiras leivinpaperilla.