Sain naapurilta valkeakuulaita ja teki heti mieli leipoa omenapiirakkaa. Löysin tämän ohjeen Suomi24-keskustelupalstalta. Se oli saanut paljon kehuja ja moni oli pyytänyt reseptiä itselleen. Tätä oli tarjottu juhlissa. Oli parasta piirakkaa, mitä olen maistanut ja varmasti teen uudelleen (Ohje kopioitu suoraan keskustelupalstalta.)

Pohja:
150g voita
1dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Huoneenlämpöinen voi ja sokeri hierotaan. Lisätään jauho, jossa on leivinjauhot.
Taikina taputellaan piirakkavuokaan,
ei siis vatkata mitenkään vatkaimella. Tulee aika tökkö taikina
ja vähän muruinenkin.

Täyte:
1 purkki maitorahkaa
2dl kuohukermaa (ei vatkata kermaksi, uunissa ei voi paistaa vatkattua kermaa!)
1 dl sokeria

Ensin kaadat kulhoon kerman ja
sekoitat sinne maitorahkan.
Sitten kaadat sokerit ja sekoitat kunnolla...ei siis vatkausta.
Täytteen kaadat sitten siihen raa'an taikinan päälle. Siitäkin tulee aika sellaista tökkömäistä.
Sitten raastat kaksi omenaa ja ripottelet siihen seoksen päälle.
Niiden päälle vielä kanelisokeria.

Ja eikun uuniin 175 asteeseen 35-40 minuuttia!
Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

Ps. Itse en malttanut odottaa, että piirakka oli kunnolla jäähtynyt. Menin leikkaamaan puolilämpimänä ja täyte levisi hiukan. Älkää siis tehkö samaa virhettä kuin minä. Täyte jähmettyy vasta kun piirakka on kylmää.

EDIT: Vaihdoin kuvan parempaan. Tässä täyte on jähmettynyt kunnolla