4 annosta

n. <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />8 dl keitettyä, huuhdottua ja valutettua kuviopastaa
(noin 200-250 g keittämättömänä)
½ tlk (á 295 g) maissinjyviä
150 g kylmäsavulohta
1 pieni punainen paprika
1 pieni vihreä paprika
1 omena
Kastike:
2 rkl sinappia
2 rkl viinietikkaa
3 rkl öljyä
vajaa 1 rkl juoksevaa hunajaa
1/3 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Valmista ensin kastike tilavan kulhon pohjalla. Vatkaa sinappi ja viinietikka sekaisin ja vatkaa joukkoon öljy ohuena nauhana. Mausta kastike suolalla, mustapippurilla ja juoksevalla hunajalla. Hunajan saa juoksevaksi, kun lämmittää sitä noin 10 sekuntia mikrossa. Vatkaa hunaja kastikkeeseen. Sekoita kastike pastan joukkoon.
Valuta maissit liemestä, suikaloi kirjolohi ja puhdista ja suikaloi paprikat. Kuori ja suikaloi omena. Lisää loput ainekset pastan joukoon kulhoon ja sekoita hyvin. Peitä kulho ja anna maustua kylmässä hetken aikaa. Tarjoa pastasalaatti mielellään syviltä lautasilta tuoreen hiivaleivän kanssa. Loput säilykemaissista voit käyttää esimerkiksi lisäkesalaattiin. Sen voi sekoittaa myös keittoon, pataan tai vaikkapa keitettyjen vihannesten joukkoon.